Ystävättäreni tuli yökylään ja sain siitä tekosyyn tehdä aamiaiseksi pannukakkuja amerikkalaisittain. En kyllä tehnyt niistä pienen paistinpannun kokoisia vaan paistoin ihan lettupannulla pieniä ja kuohkeita lettusia. Tämä resepti oli alunperin englanninkielinen ja peräisin talouskoulun monisteista. Tästä riittää kahdelle aamiaiseksi.
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1 kananmuna
2 1/2 dl maitoa
2 rkl öljyä
margariinia tai voita paistamiseen
vaahterasiirappia
Yhdistä jauhot, sokeri, suola ja leivinjauhe. Vatkaa munan rakenne rikki kulhossa. Lisää maito, öljy sekä kuivien aineiden seos ja sekoita tasaiseksi paksuksi taikinaksi.
Sulata rasvaa lettupannulla ja paista taikinasta kullanruskeita lettusia. Tarjoa vaahterasiirapin kanssa välittömästi.
Jos haluat tehdä isoja lettuja, taikinasta tulee 8-10 suurempaa lettua. Blinipannulla tulee varmasti mukavan kokoisia, meinasin itsekin ensin paistaa sillä. Maidon tilalle käy hapan kerma, piimä, kermaviili tai näiden seokset. Tällöin vähennä leivinjauhetta yhteen teelusikalliseen ja lisää 1/2 tl ruokasoodaa.
Pitäisiköhän sitä kohta alkaa hankkimaan uusia astioita ja pöytäliinoja tai lainata muilta? Kun näistä kuvista alkaa tulla kovin samanlaisia... Tai sitten vain menen muualle leipomaan ja kokkaamaan, niin saan vaihtelua kuviini.
7.6.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mie tiedän yhden paikan, minne voit tulla lainaamaan astioita \o/
VastaaPoistaJeeeeeeeeeee!
VastaaPoista