11.3.2010

Banaani-suklaakeksit

Näiden keksien resepti on alunperin jostain ikivanhasta K-kauppojen ruokalehdestä (nykyisin tunnetaan Pirkan ruokalehtenä). Toimivat niin tummalla suklaalla kuin valkosuklaallakin. Nämä voi halutessaan koristella sulatetulla suklaalla tai valmiilla suklaakastikkeella.


50-70 g margariinia
1/2 dl fariinisokeria
1 kananmuna
1/2 tl suolaa
1 Reilun kaupan banaani
100 g suklaata
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Rouhi suklaa pieniksi paloiksi veitsellä, soseuta banaani haarukalla. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja suklaarouhe. Vatkaa pehmeä rasva, sokeri, suola ja muna kulhossa. Lisää banaanisose ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Nostele kahden lusikan avulla taikinanokareita leivinpaperin päälle pellille. Paista keksejä 180 asteessa uunin keskitasolla 12-15 minuuttia.

Rasvaa kannattaa laittaa sen verran kuin haluaa keksien leviävän. 50 grammalla ne pysyvät juurikin sen muotoisina ja kokoisina kuin ne pellille muotoilee. Taikinasta tulee noin 9-12 kämmenen kokoista keksiä. Parhaimmillaan keksit ovat seuraavana päivänä mutta kauaa ei näitä kannata huoneenlämmössä säilyttää. Tuskin kyllä säilyvätkään, ovat niin herkkua!

5 kommenttia:

  1. Miekin tulin tänne vakoilemaan! Onpa hyvä että tämäkin resepti on täällä, niin voin tehdä näitä joskus itsekin :-D Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  2. Mäkin taidan kokeilla näitä, vaikka hieman aina banaani ruuanlaitossa epäilyttääkin... Hyvältä näyttävät!

    VastaaPoista
  3. Niin ja kiva purkki :)

    VastaaPoista
  4. Jee, vielä mie teidät saan syömään banaania missä muodossa tahansa! Purkki on kirpparilöytö :)

    VastaaPoista
  5. Mä luulen, että meillä oli kotona samanlainen purnukka. Just sopiva keksien säilytykseen.

    VastaaPoista

Toivoisin, että käyttäisitte jotain nimeä kommentoidessanne, niin on helpompi vastata :)